satuhahmot.jpg
Copyright 2018 - Custom text here

Asunnon muutostyöt

Vaikeavammaiselle henkilölle korvataan asunnon muutostöistä sekä asuntoon kuuluvien välineiden ja laitteiden hankkimisesta aiheutuvat kohtuulliset kustannukset, jos henkilö vammansa tai sairautensa vuoksi niitä välttämättä tarvitsee suoriutuakseen tavanomaisen elämän toiminnoista. Asunnon muutostöitä voivat olla esimerkiksi ovien leventäminen, luiskien, kylpyhuoneen tai wc:n rakentaminen. Myös muutostöiden suunnittelu ja esteiden poistaminen asunnon välittömästä läheisyydestä kuuluvat korvattaviin muutostöihin. Muutostöitä suunniteltaessa tulee ottaa yhteys vammaispalvelun sosiaalityöntekijään, jotta voidaan arvioida vamman kannalta välttämättömät muutostyöt ja siten niiden kohtuulliset kustannukset.

Uudisrakentamisessa tulee jo suunnittelussa huomioida kaikki vamman tai sairauden edellyttämät tarkoituksenmukaiset ratkaisut. Vammaispalvelulain mukaan uudisrakentamisessa korvataan vamman tai sairauden aiheuttamat lisäkustannukset. Korvattavia asuntoon kuuluvia välineitä ja laitteita ovat esimerkiksi nosto- ja hälytyslaitteet sekä muut asuntoon kiinteästi asennettavat välineet ja laitteet.

Mikäli asiakas ei ole oikeutettu vammaispalvelulain mukaisiin asunnonmuutostöihin, hän voi hakea valtion korjausavustusta asuintalon tai asunnon remonttiin. Vammaispalvelun sosiaalityöntekijä neuvoo tässä asiassa. Valtion korjausavustuksen varsinainen hakuaika on maalis-huhtikuussa.

1

juupajoki vaakunaJuupajoen kunta

Koskitie 50
35500 Korkeakoski

2
3

Kunnanviraston aukioloajat
ma 9.00 - 16.00
ti - pe 9.00 - 15.00