Siirry sisältöön

Juupajoen kaunein jouluikkuna 2023!

Päivitetty 2.1.2024

Juupajoen kaunein jouluikkuna -äänestyksen tulos on selvillä

Yleisön suosikki on Koskikahvilan jouluikkuna, joka äänestettiin 49:llä äänellä Juupajoen kauneimmaksi jouluikkunaksi. Kisa ykköspaikasta oli tiukka, sillä aivan kannoilla oli Lylyn kyläyhdistyksen jouluikkuna 46:lla äänellä. Kolmanneksi kilpailussa sijoittui Korkeakosken Marttojen ikkuna 35:llä annetulla äänellä. Onnittelut eniten ääniä saaneille – kerrassaan hienoja, tunnelmallisia ja taidokkaita jouluisia ikkunoita!

Juupajoen kaunein jouluikkuna -äänestys oli käynnissä joulukuun ajan ja kisassa oli mukana 18 erilaista, toinen toistaan kauniimpaa jouluikkunaa. Mukana oli paikallisia yhdistyksiä, yrityksiä sekä Juupajoen kunta. Äänestysajan loppuun mennessä annettiin peräti 246 ääntä. Valtaosa oli äänestänyt suosikkiaan netin kautta, mutta myös kirjastolla saattoi antaa äänensä paperilipukkeella. Tarkastuslaskennassa annetuista äänistä hylättiin lopulta 6 ääntä, osa siksi että sama henkilö oli äänestänyt samoilla yhteystiedoilla kaksi kertaa samaa ikkunaa ja osa siksi, että äänestysnumeroksi oli merkitty sellainen numero, jota kisassa ei mukana ollutkaan. Joka tapauksessa, huikea määrä ääniä annettiin, eikä hylätyksi tulleilla äänillä ollut mitään vaikutusta kärkikolmikon saamiin ääniin.  

Kiitos kaikille kisassa mukana olleille, hienoja ikkunoita, yksityiskohtia ja omaan toimintaan liittyviä tarinoita. Jokainen kisassa mukana ollut ikkuna miellytti jotakuta, sillä kaikki jouluikkunat saivat ääniä. Heti kärkikolmikon takana mukavan äänisaaliin saivat myös Eräpartion ja seurakunnan rakentama ikkuna Toivontuvalla, Karjala-Seuran ikkuna Heimolassa sekä parturi-kampaamo Hilkka Lindströmin ikkuna.

Kilpailussa mukana olleita jouluikkunoita puretaan nyt uuden vuoden alettua eri tahtiin, mutta hetken aikaa ikkunat ovat vielä nähtävillä täällä kunnan verkkosivuilla. Yhteystietonsa jättäneiden äänestäjien kesken arvottiin kaksi tuotepalkintoa. Voittajiin ollaan yhteydessä äänestyslomakkeella annetun yhteystiedon avulla.

Kiitos runsaslukuiselle äänestäjäjoukolle.


Alkuperäinen julkaisu ja äänestyssivusto:

Kauneimman jouluikkunan tittelistä on kilpailemassa 18 hienoa ehdokasta eri puolilla Juupajokea. Mukana kilpailussa on paikallisia yhdistyksiä, yrityksiä ja Juupajoen kunta.

Kauneimmillaan jokainen jouluikkuna näyttäytyy paikan päällä katsoen, joten nyt joulukuussa löytyy mainio syy reippailla ja liikkua talvisäässä Juupajoella. Ikkunoista löytyy paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, teemoja ja tarinoita, joita voi käydä koko perheen voimin tutkimassa.

Omaa suosikkiaan voi äänestää pelkän valokuvankin perusteella mutta muistutetaan kuitenkin, että varsinainen valokuvakilpailu tämä ei ole. Tältä sivulta löytyvien kuvien perusteella voi kuitenkin tehdä oman valinnan kaikkien ehdokkaiden kesken, mikäli ihan jokaista ei ehtisi tai pääsisi paikalle katsomaan.

Alla on esitelty kaikki kilpailussa mukana olevat jouluikkunat.

Nimen edessä on jouluikkunan äänestysnumero. Lisätietoja ikkunasta ja sen sijainnista löydät klikkaamalla nimen vieressä olevaa nuolipainiketta. Kun olet tutustunut kaikkiin ikkunoihin, on aika äänestää. Äänestyslomakkeelle pääset tämän sivun alareunasta. Äänestys on käynnissä 31.12.2023 klo 23:59 asti.

1. Korkeakosken Martat

Korkeakosken Marttojen tunnelmallisen jouluikkunan löydät osoitteesta Asematie 4, Korkeakoski. Osoitteessa on yksityinen piha, mutta asunnon omistajan luvalla ikkunaa voi kilpailun aikana mennä kurkkaamaan. Pihassa on nuoliopaste oikeaan ikkunaan.

Marttojen jouluikkunan sanoma on: Jos et vietä jouluasi komerossa, älä siivoa komeroitasi! Eli pois joulukiireet ja turha hössötys!

2. Eräpartio & seurakunta Toivontuvalla

Eräpartion ja Juupajoen kappeliseurakunnan rakentama jouluikkuna on esillä Toivontuvalla (Koskitie 62, Korkeakoski). Kaunis jouluikkuna kuvastaa matkaa joulukirkkoon ja tutut rakennukset paljastavat, että se tapahtuu tietysti Juupajoella!

Toivontuvan viereisessä ikkunassa on 4H TaitoPuodin jouluikkuna numerolla 17.

3. Eräpartio & seurakunta Seurakuntalassa

Juupajoen Eräpartio ja Juupajoen kappeliseurakunta ovat rakentaneet toisenkin ihastuttavan jouluikkunan. Se sijaitsee Seurakuntalassa Juupajoen Kopsamolla (Kopsamontie 200). Hienolla tekniikalla toteutetun kauniinvärisen ikkunan viesti on tietysti joulun ilosanoma!

Toinen Eräpartion ja seurakunnan rakentama jouluikkuna sijaitsee Toivontuvalla (Koskitie 62) numerolla 2.

4. Juupajoen kunta

Kunnanvirastolla (Koskitie 50) nallet ovat kovassa joulupuuhassa – valmistelussa on ainakin 6.12. itsenäisyyspäivän Juupajokelaisia lauluja -juhlakonsertti, lauantaina 9.12. järjestettävät joululahjamessut ja muut tärkeät paikalliset jouluperinteet.

Kaikessa tohinassa ikkunaan ripustetut piparikirjaimet ovat menneet nalleilta sekaisin. Mikähän sana mahtaa muodostua ikkunassa roikkuvista kirjaimista ja numeroista?

5. Päiväkoti

Juupajoen päiväkodin nurkan takana osoitteessa Pikkutie 4 odottaa pieni jouluikkuna täynnä lumihiutaleita ja tähtiä. Joulukuusen takaa kurkkii oikea lumiukkojen lumiukko!

6. Perhetupa Metsätähti

Perhetupa Metsätähdessä (Kiertotie 5) on tehty jouluikkuna hienossa yhteistyössä – niin kuin siellä tehdään kaikkea muutenkin. Asialla ovat olleet päiväkodin metsäryhmä Metsämuppelit, Avoin päiväkoti Kettula ja MLL Juupajoki.

Käyhän kurkkaamassa, mitä ihmettä metsänväki ikkunalla oikein puuhailee. Mitä kaikkia eläimiä löydät ikkunalta?

7. Juupajoen Maatalousnaiset

Kopsamon kylätalolla (Aakkosentie 14) onkin koristeltu monta jouluikkunaa. Juupajoen Maatalousnaiset ovat koristelleet peräti kaksi ihanaa jouluikkunaa vieretysten kylätalon päätyyn, luistelukentän puolelle. Ikkunoista huokuu hyvän joulun toivotus!

Kylätalon sisäänkäynnin kohdalla olevan ikkunan on puolestaan koristellut Kopsamon kyläyhdistys, numerolla 12.

8. Lylyn kyläyhdistys

Lylyn kylätalon taidokkaassa jouluikkunassa voit tarkastella Lylyä pienoiskoossa. Löydät tämän kyläyhdistyksen rakentaman jouluisen ikkunan kylätalolta, osoitteesta Lylyntie 326. Käyhän kurkkaamassa, mitä rakennuksia tunnistat!

9. Karjala-Seura Heimolassa

Karjala-Seura on rakentanut jouluikkunan avantosaunalle Heimolaan (Petääjärventie 570). Siellä vierailijoita tervehtii itse Ahti, aaltojen kuningas!

Käyhän kurkkaamassa ikkuna ja samalla vaikka avantouimassa. Talviuintikaudella Heimolassa on sauna lämpimänä tiistaisin ja perjantaisin klo 17-19. Tämän vuoden puolella 15.12. asti ja sitten tammikuussa uudelleen. Talviuintiharrastus on avoin kaikille, eikä edellytä Karjala-​Seuran jäsenyyttä. Lisätiedot Ullalta nollaneljänolla 8422687.

10. Juupajoen Yrittäjät

Yrittäjäyhdistyksen jouluikkuna on rakennettu kirjaston lehtisalin ikkunaan (Kirkkotie 1).

Ikkunassa on touhua ja tohinaa – tontut ovat lumisissa kaivuripuuhissaan! Ja täytyy jo ollakin, sillä Juupajoen Yrittäjät ry järjestää koko perheen kivan talvitapahtuman eli lumenveiston SM-kilpailut Juupajoella 9.3.2024.

11. Koskikahvila

Koskikahvilan herkullisen jouluikkunan löydät osoitteesta Koskitie 50. Upeiden piparkakkutalojen luona viihtyvä hymyilevä nalle taitaa olla kyllä herkkusuu!

12. Kopsamon kyläyhdistys

Kopsamon kyläyhdistys on rakentanut kauniin jouluikkunan tietysti Kopsamon kylätalolle (Aakkosentie 14). Kyläyhdistyksen jouluikkuna on sisäänkäynnin kohdalla. Ikkunassa nalle odottaa innokkaana joulua, mutta hyvien ystävien kanssa aika kuluu kyllä nopeasti!

Kylätalolla riittää ihasteltavia ikkunoita, sillä talon luistelukentän puoleisesta päädystä löydät Juupajoen Maatalousnaisten rakentamat kaksi vierekkäistä jouluikkunaa numerolla 7.

13. Juupajoen kirjasto

Juupajoen kirjaston (Kirkkotie 1) jouluikkuna on täynnä upeita viherkasveja ja joulukaktukset kukkivat komeasti. Suurin osa kasveista on saatu lahjoituksina kirjaston asiakkailta, eri puolilta Juupajokea. Kirjastolla tunnetaan kirjat, mutta hienosti viihtyvät siellä kasvitkin. Kauniiseen jouluikkunaan on piilotettu pieni jouluyllätyskin tarkkasilmäisille.

14. Walleniuksen Wapriikki

Walleniuksen Wapriikin upeassa tehdasmiljöössä riittää paljon ikkunoita. Monien ikkunaruutujen joukosta löydät kuitenkin yhden erityisen jouluikkunan. Käyhän tutustumassa – entinen kenkätehdas on täynnä erilaisia tapahtumia ja elämyksiä joulun alla.

15. Hupari eli koulun nuorisotila

Huparille eli koulun nuorisotilalle koulukeskukselle (Koulutie 1) on askarreltu kiva jouluikkuna hyvin perinteisellä, monelle tutulla tekniikalla. Hieno, hyvällä tavalla old school, sanoi vapaa-aikakoordinaattorikin. Myös liikuntahallin pääsisäänkäynnissä on koristeltu ikkuna. Käyhän kurkkaamassa.

16. Merioksa Korkeakoski

Merioksan liikkeessä Korkeakoskella on iso jouluikkuna, jossa kaikkea ja vaikka mitä vahtii jouluinen nalle! Liikkeen ja jouluisen ikkunan löydät osoitteesta Koskitie 50, Korkeakoski.

17. Juupajoen 4H-yhdistys TaitoPuodilla

Nuoret ovat taas olleet toimeliaita 4H-yrittäjäkasvastushankkeen TaitoPuodilla (Koskitie 62). Jouluinen junarata kulkee läpi talvisen maiseman 4H-yhdistyksen jouluikkunassa – käyhän kurkkaamassa! TaitoPuodilla tapahtuu koko ajan, joten poiketa voi useamminkin!

Huomaathan, että viereisessä Toivontuvan ikkunassa on nähtävillä Eräpartion ja seurakunnan jouluikkuna numerolla 2.

18. Parturi-kampaamo Hilkka Lindström

Hilkka on somistanut kampaamonsa ikkunan jouluiseen tunnelmaan osoitteessa Osuustie 2 eli Korkeakosken Salen rakennuksessa. Pääosassa ovat tietysti joulun tärkeät hahmot eli pukki ja tontut – käyhän kurkkaamassa!

Äänestysaika 1.-31.12.2023. Äänestä omaa suosikkiasi sähköisellä lomakkeella tai täyttämällä paperinen äänestyslomake Juupajoen kunnankirjastolla (Kirkkotie 1). Huom. paperilomakkeella äänestäminen käynnistyy vasta 4.12.

Voit äänestää vain yhtä ehdokasta.

Yksi äänestäjä voi antaa vain yhden äänen. Samasta perheestä voi äänestää useampikin henkilö, vaikka kyseisten henkilöiden puhelinnumero tai sähköpostiosoite äänestyslomakkeella olisikin sama.

Äänestysajan loppuun mennessä annetut äänet tarkastetaan ja lasketaan.
Tulokseen lasketaan mukaan äänet, joissa on asianmukaisesti jätetty myös nimi ja yhteystieto.

Äänestäjien tietoja ei julkaista. Äänestäjien yhteystietoja ei käytetä muuhun tarkoitukseen.

Äänestysaika päättyy 31.12.2023 klo 23:59.

Kaunein jouluikkuna -kilpailun voittaja julkistetaan tammikuun ensimmäisellä viikolla 2024. Äänestäneiden kesken suoritettavan tuotepalkintoarvonnan voittajaan otetaan kilpailun päätyttyä henkilökohtaisesti yhteyttä.

Kilpailun järjestää Juupajoen kunta.