Hyppää sisältöön
sahojen_alue.jpg
Copyright 2022 - Juupajoki -logo, linkki etusivulle

Tapahtumakalenteri

Sellopirkanmaan konsertti Aikamatka halki Euroopan
perjantaina, 16. päivänä syyskuuta 2022, 18.00
Yhteystieto  0405153362, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Paikka  Walleniuksen Wapriikki, Walleniuksenkatu 2, Korkeakoski, Juupajoki
Tapahtuman järjestää Walleniuksen Wapriikki. Selloyhtye Celim johdattaa kuulijansa Euroopan ja ajan halki monipuolisessa konsertissa. Neljän sellon voimin ilmoille loihditaan niin iloa kuin kaihomieltäkin 1700-luvulta tähän päivään asti, säveltäjäniminä mm. Tshaikovski ja Pärt.”

”Selloyhtye Celim on ihastuttanut satakuntalaista yleisöä jo yli kymmenen vuoden ajan ja tekee nyt ensivierailunsa Pirkanmaalle. Yhtyeen soittajat Iida Hirvola, Sakari Kivinen, Lauri Kärrylä ja Eeva Leijo toimivat nykyään opetustehtävissä eri puolilla Suomea ja konsertoivat aktiivisesti niin yhdessä kuin eri kokoonpanoissakin. Celimin konserttien pariin soittajat kokoontuvat aina erityisen mielellään – tämän mukavampaa ajanvietettä saa hakea!”

Lisätiedot tapahtuman järjestäjältä: https://www.walleniuksenwapriikki.fi/ajankohtaista/sellopirkanmaan-konsertti-aikamatka-halki-euroopan/?portfolioCats=12

juupajoki vaakunaJuupajoen kunta

Koskitie 50
35500 Korkeakoski

Kunnanviraston aukioloajat
ma 9.00 - 16.00
ti - pe 9.00 - 15.00

1

juupajoki vaakunaJuupajoen kunta

Koskitie 50
35500 Korkeakoski

3

Kunnanviraston aukioloajat
ma 9.00 - 16.00
ti - pe 9.00 - 15.00