|
|
Lylyn koulu
Lylyntie 436 35530 Lyly
Puhelin: 03-335 6649
Lylyn koulu aloitti toimintansa Teiskonlahden talossa
vuokratiloissa syyskuussa 1901. Oppilaita oli tällöin 37.
Oma koulutalo "koulukartano" valmistui 1904. Ns. uusi
koulurakennus valmistui vuonna 1953. Vanha puinen koulu on
peruskorjattu 1980-luvun puolivälissä.
|
HENKILÖKUNTA |
|
Taru Iivonen |
rehtori, luokanopettaja 3-6 lk |
|
Tiina Laajanen |
luokanopettaja 1-2 lk ja esikoulu |
|
Paula Mannila |
kouluavustaja |
|
Virén-Rauhia Jaana |
keittäjä-emäntä |
|
Sirkka Kuronen |
siistijä-talonmies |
Koulun toimintaa ohjaavat periaatteet:
- PERUSTIETOJEN JA -TAITOJEN HYVÄ HALLINTA
Pyritään keskeisten tietojen ja taitojen hyvään hallintaan erityisesti
äidinkielessä ja matematiikassa.
-
SOSIAALISUUS
Pyritään kasvattamaan lapsi itsetunnoltaan terveeksi ja tasapainoiseksi
kansalaiseksi, joka osaisi toimia erilaisten ihmisten kanssa.
-
ARVIOINTI
Koulu ja sen oppilaat itsearvioivat toimintaansa.
Työskentelyn arvioinnista saadaan palautetta koulutyön kehittämiseen.
-
YHTEISTYÖ
Koulu toimii yhteistyössä vanhempien ja muiden tahojen
kanssa.
|