aurinko-nousee.jpg
Copyright 2018 - Custom text here

Tietoa esiopetuksen järjestämisestä lukuvuonna 2018-2019

Esiopetus muuttui velvoittavaksi 1.1.2015 alkaen. Lapsen huoltajan on huolehdittava siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Laissa ei säädetä lapsen velvollisuudesta osallistua perusopetuslain mukaisesti järjestettyyn esiopetukseen. Huoltajat voivat päättää myös kotona toteutettavasta esiopetuksen tavoitteet saavuttavasta toiminnasta tai esiopetuksen toteuttamisesta muun kuin perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen järjestäjän toimesta.

6-VUOTIAIDEN LASTEN ESIOPETUS TOTEUTUU AAKKOSENTIEN ESKARISSA KIRKONKYLÄN KOULULLA, KOPSAMOLLA, OSOITE AAKKOSENTIE 14, 35540 JUUPAJOKI. ESIOPETUSTA ON MAANANTAISTA PERJANTAIHIN (5 pv/vko)
KLO 9-13.

Esiopetus on maksutonta, mutta varhaiskasvatuksesta peritään maksu. Asiakasmaksulain perusteissa sanotaan, että maksua alentavana tekijänä on otettava huomioon osallistuminen perusopetuslain mukaiseen maksuttomaan esiopetukseen. Maksua voidaan periä vain niiltä tunneilta, jotka lapsi viettää varhaiskasvatuksessa esiopetuksen lisäksi. Mikäli eskarilainen tarvitsee vuorohoitoa, se järjestetään Korkeakoskella vuorohoitoryhmässä Ryhmiksellä vanhempien työaikojen mukaan. Maksuton kuljetus hoitopaikasta eskariin ja takaisin kuuluu vuorohoitolapsille.

Maksuton kuljetus järjestetään kaikille yli 3 km:n etäisyydellä asuville lapsille, jotka eivät tarvitse varhaiskasvatusta. Mikäli lapsi tarvitsee päivähoitoa eskarin lisäksi Kirkonkylällä, vanhemmat kuljettavat lapsen itse hoitoon ja takaisin. Alle 3km:n etäisyydellä asuvilla sekä varhaiskasvatusta käyttävillä lapsilla on mahdollisuus maksulliseen kuljetukseen, mikäli kyytiin mahtuu. Esiopetuksen kuljetusaikatauluista tiedotetaan ennen esiopetuksen alkua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Tutustumispäivää vietetään ELOKUUSSA Kirkonkylän koululla. Tuolloin lapsen kanssa voi tulla käymään paikan päällä ja tavata esiopetusryhmän henkilökuntaa. Tarkempi aika tutustumispäivästä ilmoitetaan myöhemmin, samoin esiopetuksen alkamisaika elokuulla.

Ilmoittautuminen esiopetukseen ja hakeminen mahdolliseen varhaiskasvatuksenn tapahtuu helmikuussa. Lomake jaetaan jokaisen tulevan esioppilaan kotiin joko postitse tai päivähoitopaikasta. Mikäli lomaketta ei kuulu tammikuun aikana, lomakkeen ilmoittautumiseen löydät oikean yläkulman "Lomakkeet"-valikosta. Palauttakaa ilmoittautumislomake joko päiväkodille tai kunnanvirastolle kirjekuoressa viitteellä ”esiopetushakemus” viimeistään 28.2.2018. Samalla lomakkeella ilmoittaudutaan eskariin ja haetaan päivähoitoa, mikäli sitä tarvitaan eskarin lisäksi.

Lisätietoja antavat esiopetuksen lastentarhanopettaja Virpi Vornanen, p. 045-148 3411 ja päiväkodin johtaja Malla Heinonen, p.044-413 8200.

Tervetuloa eskariin!

1

juupajoki vaakunaJuupajoen kunta

Koskitie 50
35500 Korkeakoski

2
3

Kunnanviraston aukioloajat
ma 9.00 - 16.00
ti - pe 9.00 - 15.00