LÄHIMMÄISEN TUVAN RUNOPIIRILÄISTEN

AJATUKSIA RUNON SIIVIN.

MARJA PITKÄNEN

MARJA KUUVA

TAPIO VIHERSALO

TUIJA KOPRA

RIITTA-LEENA LAAKSO

KERTTU SAARNI

Yksinäisyyden turva

Siinä tuo on miltei keskustassa
jossa käydään rupattelemassa.
Kahvitkin siellä aina saa,
jos vain viitsii sinne piipahtaa.
Nyt on vielä aivan pyöräilysää,
joulukorttien tekoon ennättää,
pitäisi tänään sinne mennä.
Laiskuus vaan iskee näemmä.
Runopiiri on joka toinen perjantai,
olen käynyt siellä vähän vain.
En ehdi kotitöiltäni enempää,
raski en kultaani yksin jättää.
Hyvähän on tuo lähimmäisen tupa.
Sinne minun mennä on lupa.
Anna vähän aikaa itsellesi,
pistäytyä voit tuvalla omana itsenäsi.

Rakkaudessa kiinni

Jäin rakkauteemme kiinni,
älä päästä minua siitä pois.
Anna minun kantaa sylissäni sinulle
rakkautta, joka on kuorrutettu
kuunvalolla, kukkaiskedolla,
miljoonilla suudelmilla.
Rakkautta anna minun sinulle
ojentaa, jossa on kyynelten suolaa,
auringon keltaista hymyä.
Ota vastaan se ainut mitä osaan ja
voin antaa, rakkauteni,
ja kävelkäämme käsikkäin
siinä rakkaudessa, kunnes
hiljaa katoamme yön usvaan.

Sinä olet syksy
minä keskikesä.
Sinä olet vakaa ja varma,
minä ylitseloiskuva vesiämpäri.
Sinä tasaat loiskeitani
pärskymästä ympäriinsä.
Hyvä niin, että joku välittää
ja pitää kiinni.
Hyvä niin.

Uni

Unten usvaisia öitä
vietämme ajan myötä.
Vaivumme lepoon taas.
Se on rentouttavaa kans.
Aamuun virkeänä herää.
Voimia päivään kerää.
Ilta unen uuden antaa.
On se niin ihanaa
oman kullan kans uinahtaa.
Unirytmi kun on hyvä
niin virkeys säilyy yhä.
Onnellinen olla siis saa,
kun normaalisti uinahtaa
ja aamuun taas herää.
Onnea on kyllä tää.
Osaisi olla pienestä iloinen
ja unirytmistä onnellinen.

Ei sitä silmillä näe,
voi vain pysähtyä ja kuunnella,
jos tavoitat sen sävelen,
sen voit tuntea sisälläsi,
pienen ohikiitävän hetken,
ei se metelöi ja ilmoita tulostaan,
se vain tulee ja katoaa.

Rakkaus runo

Runoratsun siivin
minä luokses hiivin.
Rakkautta vannon
kautta kauniin runon.
Luokses yhä palaan
ja muistot salaan.
Korvaan kuiskailen
sanoja kestävän rakkauden
Se tehoaa aina.
Onni ei ole laina.
Yhä runoratsun siivin
minä salaa luokses hiivin.

Miten paljon

Miten paljon sitä voi vielä
vanhanakin rakastaa, -
ottaa toisen ryppyinen käsi
ja hiljaa puristaa.
Katsoa kaihin sumentamiin silmiin
ja muistella;
miten kauniit ne joskus olivatkaan.
Silittää kuivaa kurttuista poskea
ja pyyhkäistä piimäparta pois.

Miten hyvältä tuntuu käsissä
harmaat silkkiset hiukset
ja se,
kun olet vain siinä vierellä.
Tai, kun yhdessä laitamme
tohvelit jalkaan
ja syömme
päiväkahvin aikaan
pullamössöä maittavaa.

Miten illalla
toisiamme autamme
riisuutumaan
ja valmistaudumme
yhdessä nukkumaan.
Villasukat jalkoihin laitamme
ja pumpulliset yöpuvut yllemme.
Käsi vavisten peiton alla
toisen käden hakee.
Ryppyiset sormet lomittain -
ja kuivat huulet hyvää yötä toivottaa.

Suvanto

Kaiken tämän maailman hälinän keskellä,
tuhansien kaupunkien loputtomassa kiireessä,
pysäytä mielesi, tyhjennä liat ja loat pois,
istahda ja kuuntele hiljaisuuden kuiskintaa,
sen kiirentöntä soljuntaa ja ikuista rauhaa.

Juoksen, juoksen ja nauran.
Nauran poutapilville,
jotka muodostavat omia
koukeroitaan.
Nauran kedon kukille,
jotka kilpailevat kauneudellaan.
Juoksen ja nauran, nauran
loikkiessani puron kivillä,
kunnes lumsahdan veteen.
Istun märkänä purossa ja
nauran, nauran.

Talviunta

Miten sen kertoisin satuttamatta,
Tunteen jääneen menneen kesän tuuliin,
Hyytyneen syksyn kylmiin öihin,
Nukahtaneen pohjolan ikiroudan alle

Soiton alkeet

Siinä se on minun oma aarteeni.
Tahdoin niin kosketinsoitinta itselleni.
Hankin sen sitten viimein ja totesin,
että vielä kun hyvin soittaa osaisin
niin tää harrastukseni olisi aitoa.
Nyt nuoteista soittaminen on ainoa,
jota harrastan melko tyydyttävästi.
Näin kuluu päiväni vallan rattoisasti.
Vähitellen soitto kotona raikaa.
Nuottikirjojen parissa vietän aikaa.
Nämä on niitä minun soitonalkeita.
Soitto harrastuksena on parasta,
se nääs pitää mielen virkeänä.
Lokki valssin soittelen päivänä tänä.

Kummajainen:

Uskokaa tai älkää,
kun eilen lenkillä olin,
niin olin varmasti selvinpäin,
kun sen valkoisen harakan näin.
Hieraisin silmääni -
toistakin,
ja tein sen vielä uudestaan.
Onko mokomaa lintua olemassakaan.
Mutta siinä se valkoista pyrstöään keinutti
ja räkätti.
Katsoi minua ja keimaili ja lirkutti.
Pyrähti välillä lentoon
toveriensa luo, -
palasi takaisin tuo
valkoinen kummajainen,
räkättäjä -
nauravainen.
Katseli pyrstö keinuen
jähmettynyttä olemustani,
nousi siivillensä
ja lähti nauraen luotani -
uskokaa ihan totta,
olin minä selvinpäin
kun sen valkoisen harakan näin.

Rakastan:

Minä rakastan
sinun kasvojesi
uurteita ja vakoja
ja suutelen niistä jokaista.
Rakastan
oravanhännän pörröisiä kulmakarvojasi
ja huulillani
niitä hipaisen.
Rakastan
joulupukin valkoisia pulisonkejasi
ja niitä poskellani hyväilen.
Rakastan
sinun karkeita peikonhiuksiasi
ja painan otsani niihin.
Rakastan
sinua, vanha, harmaa mieheni
ja suutelen huuliasi.
Rakastan
askeltesi jälkiä
ja puhallan tuulena
niistä hiekan pois.

Onnensirpaleita

Onnensirpaleita tielläni on.
Itselleni ne tarkkaan kokoon.
Onneni pussosen hyvin suljen.
Kotiin sitten verkalleen kuljen.
Onnensirpaleita onnelaan
käyn aika usein noutamaan.
Hyvä olla mun näin on.
Onnelamme niin verraton
on kotimme kera kullan.
Hyvä onni on mainen.
Toisiimme kuin luottavaiset
olemme kera onnensirpaleiden
niin onni on täydellinen.

Feeniks

Tunne jonka hukanneeni luulin,
Löytyi ja nousi tuhkasta palamaan,
Hennosti ja arasti sen liekit polttavat,
Hiljaa piinaten satuttavat,
Hiipuen vaimeina kytemään,
Yönsä selkään nukahtavat,
Unikuviin jäävät suloisina hetkinä.

Jäähyväiset:

Siinä ne nojaavat toisiaan vasten,
omenapuu ja kirsikkapuu.
Hauraat oksat ovat kietoutuneet
viimeiseen epätoivoiseen syleilyyn.
Kummallakin on yksi kukkanen
ja ne kurottautuvat,
kuin viimeiseen hellään suudelmaan,
sanoakseen kuin hyvästit toisilleen.
Ja ne irroittautuvat toisistaan varoen,
jolloin kevyt lempeä tuulenpuuska
kaataa ne hellästi vierekkäin.
Kummankin pitkä elämä sammui samanaikaisesti.
ja ne kukkaset jäivät kiinni toisiinsa, -
jäähyväissuudelmaan.

Sulosilmä

Syntyi kylmään kevätaamuun tyttö pienoinen,
Sulosilmä hentoinen, alku uuden elämän,
Niin aito ja vilpitön on itkusi,
Hymysi kuin kesän lempeä auringonpaiste.

Tähtiä katsellessa

Taivas on kaunis tähtineen.
Yksin ollessain mä sitä katselen.
Musiikki soi jossain taustalla.
Hiljaisuus on muuten kaikkialla.
Tähtien tuike niin sykähdyttävä
on ja pois loittonee ikävä.
Haaveilen mä tähtitaivaan alla.
Mieli levollinen on nyt vallan.
Kuvittelen tähtitieteilijä olevani.
Kotona ikkunasta katselevani
mä pian tähtiä huomaan.
Tunnen olon niin kovin ihanan.
Aina joskus matkan mä teen
onnellisna tuonne tähtitaivaaseen.
Usvan jäsen joskus olin vaan
nyt mä katselen tähtiä innoissaan
ilman jäsenyyttäkin maallikkona.
Niiden loisto on nyt ihaltavana.
Pian unikuvissani tähdet nään.
Ne kaunihina loistaa yllä pään.

Se omenapuu,
joka naavaisen pukunsa
peittämänä seisoi
ja joka kaataa aiottiin
joka kevät -
se on herännyt henkiin.

Sen melkein jokaisesta
oksanhaarasta kasvaa versoja
ja suurilla oksakämmenillään
se kannattelee kevään vihreitä lehtiä.
Miten kaunis se onkaan.

Sydäntä riipaisee ajatus;
jospa se onkin hetken herääminen
ennen lopullista sammumista elämästä.
Mutta silti -
silmiä hivelevän kaunis vanhus
naavapuvussaan,
hieman kumarana -
oksillaan kevättä ja elämää.

Pelon soturi

Joskus on vain mentävä myrskyn silmään,
Hypättävä silmät kiinni surman suuhun,
Kohdattava pahimmat painajaisensa,
Voidakseen elää niiden kanssa.

Ikinuoret

Me ikinuoret olemme
ja toisiamme tuemme
elon ihanalla taipaleella.
Hyvä koti on meillä.
Näin omassa onnelassa
elellään onnenhuumassa.
Me ikinuorena ain pysymme
ja toisillemme ain kuulumme.

Jäinen maa

Jossain sydäntalven pakkasaamuissa,
Lumikinosten kylmässä sylissä,
Talvimyrskyn jäisessä kourassa,
Sammuvan taivaanrannan haihtuvissa väreissä,
Räystäskourujen tippuvissa vesipisaroissa,
Pohjoisen laululintujen duurisoinnuissa.

Miksi Jumala sallii
hyvin pitkän elämän,
mutta käpristää vuosikausiksi
sikiöasentoon sairaalan vuoteeseen?
Miksi?
Miksi hän vie puhetaidon,
ilmaisukyvyn,
tuntemisen kyvyn.
Miksi sallia pitkän pitkä elämä,
kun sillä ei voi olla mitään tarkoitusta.
Minä vain kysyn Sinulta Jumala?
Miksi?

Ulkona aavemainen
tuuli vinkuu.
Lumimyrsky saa otteen
talvesta.

Pyörre kulkee
kuin harsoon puettu puu,
lumella kaunistettu
muukalainen.

Kaamos

Taivas on harmaa kuin ihmisen sielunmaisema,
Apaattinen ja iloton, kohmeessa kuin pohjoinen maa.
Talvista koiranunta, unen ja valveen rajamailla,
Silmät auki näkemättä mitään, tuntien vain horroksen,
Välähdyksiä elämästä, ohikulkevaa tajunnanvirtaa.

Ei tapahtunut mitään:

Tänään oli mitäänsanomaton päivä.
Ei tapahtunut yhtään mitään.
Aivotkin pyörivät tyhjäkäynnillä,
paitsi, mitä nyt naapurin katti
kävi pissillä rappukäytävässä
ja yläkerran penskat tappeli
ja kaatoi astiakaapin.
Seinänaapuri hoilotti pienessä sievässä
ja tietenkin nuotinvierestä.
Joku korjasi autoansa
ihan ikkunan alla
ja kaikki hajut tulivat sisälle.
Orava tuli parvekkeelta ja teki
kierroksen asunnossa ja olohuoneen
verhoissa-
repeshän ne.
Lautastaulu putosi seinältä-
tietenkin se vanhempi ja hajosi.
Munakenno putosi käsistä,
arvaahan sen mitenkä siinä kävi.

Että on sitten kurjia tällaiset päivät,
kun ei tapahdu yhtään mitään!

Ilon sävel

Kuulin kerran hennon sävelen.
Soinnut sen vain tarttui sydämmeen.
Helkähteli heleästi,
kilkahteli kiehtovasti.
Ilon-onnen mukanansa toi,
siispä sydän riemuita nyt voi.

Mummon aatoksia

Neljä lasten lasta mulla on.
Meno perheessä on mahdoton
Siinä riittää äidillä häärimistä.
Tytölläni on paljon hoivaamista.
Miten ihmeessä hän kaikki ehtii.
Itsensä väsyksiin aina rehkii.
Pienet ovat toki suloisia.
Heillä on omia aatoksia.
Vanhin korttimummona mua pitää.
Kerhossa sanoi, että touhuan sillä,
jotta joulukortit ihmisille teen.
Siinä tädit alkoi vallan hymyileen.
On tapahtunut paljon asioita.
Olisihan sitä kertomista noita.
Nyt mä vaan tässä tuumailen,
että hyvä on olla mummona lasten.

Olen kaikkien kirjainten
ympäröimä.

Kaikki sulassa sovussa
valmiina käytettäväksi.

Kuitenkaan ei jää kaikesta,
kuin se yksi, ainoa.

Suru on yksi lapsistani,
taakkani,
mukana kulkija.
Kun se kerran tarttui puserooni,
on se siitä pitäen
ollut alituisena seuralaisena,-
kuin takiaispallo.

Se muistuttaa päivittäin
olemassaolollaan -
ei anna unohtaa itseään.
Herättää yöllä
eikä anna nukkua,-
kuin rankaisisi...
ei anna unohtaa mitään.

Miten kauan surun lapseni
minussa riippuu,
sen tietää vain yksin Luoja.
Toivoisinkin hänen auttavan,
ennenkuin voimani hiipuvat.

Jätä minut jo rauhaan... suru!

Olen yksin
pienessä, pimeässä huoneessa,
aivan hukassa.

Ikkunasta näkyy
suuri puu.
Siitä putoaa kaksi lehteä.

Lehdet tulevat
ikkunaa kohti,
hipaisten vain hetken,
tarrautuen siihen.

Syksyn viima,
vie mukanaan lehdet, hävittäen ne
äärettömyyteen.

Paratiisi

Kesäaamu herää eloon, aurinko lämmittää unelmat,
Luonto-äiti tervehtii lempeästi,
Kulkija levoton, reppu selässään,
Viheltelee, tallustaa kylänraittia laiskasti,
Vailla huolia huomisen, vain mieli keveä,
Suvi suloinen, heinäsirkan siritys.
Kesätuuli, liplatus sinilaineiden.

Savuinen keskikaljakuppila,
pöydissä enemmän tai vähemmän
kaljoissaan olevia.
Tunkkainen ahdistava ilma
ei näy häiritsevän ketään.
Sätkää vedetään kimppaan.
Joku terästää kaljaansa
ja laittaa mukin kiertämään.
Puheensorina on kovaa.
Kaikki eivät sentään puhu.
On yksinäisiä nurkkapöydissä,
jotka juovat ahdistukseensa,
torjuvat lähestyjät ja
vetäytyvät syvälle kuoreensa.
Heidät jätetään rauhaan
turruttamaan itseään.
Tämä on heidän jokapäiväistä elämäänsä.
Sääli!

Ympyräni

Kovin pienet on ympyrät mulla.
Tahtoo samoja asioita mieleen tulla.
Päiväkirjani on omalaatuinen.
Runollisia ovat säkeet sen.
Erikseen yritän runoja rustata.
Aiheet vain tahtovat aina loppua.
Kotini on linnani tää runojen.
Siitä mietelmiäni aina kirjoittelen.

Tulivuori,
kauan ollut hiljaiseloa.
Kesäinen yö,
saa sen laavan virtaamaan.

Kylmä tuuli.
Vuori hiljenee,
pysähtyy.

Vuori paikallaan,
hehku sisällään.

Merellä

Jokapuolella rannaton meri ja
ylläni taivas ääretön.
Tämän keskellä yksin oon,
hylätty ihminen.
Tähän tyhjyyteen sieluni huutaa,
sydän murtunut purkaa tuskien vuon,
oi Herrani kuulethan mua.
Sulle huokaan mä oi,
kun en kestää nyt voi,
tätä kipua sieluni aran.
Mulle lohdutus suo,
oi,- Herra, apusi tuo.
Pyyhi kyyneleet pois,
että henkeni riemuita vois.
Sen tiedän, en apua muualta saa,
siksi sinuun, Isäni, turvaan vaan.
Sun kasvojes eteen vaivun
ja pyydän, kosketa mua.
Henkes voima nyt suo,
ja ehjäksi luo mun murtunut sydämmeni.

Näet kaiken
mustavalkoisena.
Minä tilkkutäkkinä.

Lapsi piirtää
punaisen hevosen
ja sinisen ruohon.

Elämäni jää elämättä.
Kuin kuorisi sipulia
joka päivä.

Keski-iän onnea

Siinä astelee mies viisikymppinen.
Vuodet eivät paina askelissa sen.
Kotia kohti hän mennä viipottaa.
Oma kulta siellä häntä odottaa.
Auton hän jätti parkkipaikalle.
Pysähtyy hän viimein kotiovelle.
Kullan luokse mies kiiruhtaa.
Sauna lämpimänä siellä odottaa.
On kulta laittanut päälle sen.
Ei vielä ole vilu viisikymppisen.
Saunahan kun askeleensa vie.
Kullallensa suukon antanut lie.
Kotona on kummankin hyvä olla.
Aina joka hetki käyvät sovinnolla
omaa tietänsä yhteistä vain.
Sellaista tyyntä elonsa on ain.

Ikkunaton huone.
Täynnä ajatuksia,
lauseita ja sanoja,
hyppiviä aakkosia.

Ne lähtevät karkuun,
en saa kiinni,
ne eivät järjesty riviin.

Kuljen musta viitta harteillani.
Punainen ja oranssi käyvät vierailulla.

Ihojen symmetriaa ja harmoniaa.
Unikuvillani on sinun muotosi ja äänesi.
Elät minussa.

Rakastuneet

He rakastuneet ovat niin.
Kuuluvat yhteisiin haaveisiin.
Nukkuvat siinä rauhallisesti
aina puoleen päivään asti.
Läheisyys heidät rauhoittaa.
On heidän elo tosi ihanaa,
kun toisilleen kuulua saa.
Kaksin aina kuljetaan vaan.
Rakkautensa on ikuinen.
Olonsa on niin onnellinen.
Ei he muita vierelleen kaipaa,
kun vain kahden olla saa.
Tuo kotoinen onnelansa niin
on yhteinen unelmansa siin.
Noin he kovin rakastuneet
ovat ja toisilleen kuuluneet.
Tämä on suuri rakkaustarina.
Ei varmastikaan ole ainoa.

Jääprinsessa tanssii nuotiolla,
itkee kuumia kyyneleitä,
tietäen hiipuvansa pois,
mutta hän haluaa
edes yhden hetken
olla onnellinen.

Ystävyydenpuu

Ajatuksissani kerran kun vaelsin, kuin jotain
etsien - kauas tähyilin.
Näin ystävyydenpuun joka kutsui luokseen.
Se oli unelma johon uppoudun yksinäisinä
hetkinä.
Olet vastuttamattoman mielenkiintoinen.
Tahdon käydä sun luo ja tutustua sinuun.
Kun lähelle käyn, aivan yllätyn.
On runkoja kolme, ne ovat tiukasti kiertyneet
toisiaan vasten ja ympäri, ympäri
runko rungon lomaan, näin kohti latvaa.
Nyt ymmärsin vertauskuva on tämä puu,
mi toinen toiseen näin tukeutuu.
Näin kestää se myrskynkin tuiverruksen ja
rankkasateen ja hallaisen yön.
Oksat ovat kiertyneet kuin kädet
toistensa käteen.
Näin on hyvä; yksi jos taipuu, toinen nostaa
ja kolmas tukee.
Sen juuret on syvällä kallion allaja oksansa
laajalle levittäin se kutsuu luokseen ystäväin.
Tätä ihmettä katsoin ja ihastelin myös
sieluni silmillä tutkaelin.
Vihdoin ymmärsin sen ja sydämmein uskoi
myös mikä on tämä puu.
Se on usko -, toivo ja rakkaus.
Siitä muodon ja voiman saa
tämä ystävyydenpuu.

Sinua ystävä aina tarvitaan,
ole valmiina, sillä joku on
yksin
ja silloin sinua kaivataan.
Ota kädestä kiinni
ja lämmitä sanoin.
Anna halaus, sekä puristus hellä.
Esitä toivomus muillekin,
että tekevät samoin.
Kukapa ei tahtoisi olla
joskus kohteena hellyyden.

Juuri nyt
on parasta aikaa ystävä olla.
Juuri nyt
ystäviä tarvitaan kaikkialla.
Juuri nyt
ole ystävä hälle tarvitsijalle.
Juuri nyt
ole ystävä yksinäiselle.
Juuri nyt
ole apuna hyljätylle.
Juuri nyt -
tee se heti,
älä jätä sitä ajatukseksi hyllylle.
Juuri nyt
on se aika!

Tulee ilta
olkoon tämän kukan varjo
laskeva aurinko
ja tummuva kesä
matkalla syksyyn.

Varrella virran
juoksevat rannan puut,
vene keinuu paikallaan
ja airo ystävänä liikkuu -
Mietit minne jäivät muut.

Tulee ilta.
Olkoon tämän kukan varjo
laskeva aurinko.
Varrella virran
juoksevat rannan puut,
vene keinuu paikallaan.

LAPSEN KOKEMUKSIA TYÖSTÄ

Papallani oli hevonen
nimeltänsä Pujo.
Lapsena sitä ihailin
enkä ollut ujo.
Halkorekeä kun pappa ajoi
halki talven lumisen.

Hevonen ja heinäreki
karjanrehut kotiin toi,
mummu lehmät evästi
käsin kirnus voin.
Minä hiihdin joutuisasti tiellä -
voit myytiin pappilaan.
Pappa aina kannusti
että mua tarvitaan.

Kevään tullen peltotöissä
pappa sekä hevonen -
Kaurareppu hevoselle lepohetken antoi.
Pappa heitti lakkinsa
kun äiti kahvin kantoi.
Hiki kuivui, linnut lauloi,
työtä tehtiin iloiten.

MATKALLA RAVEIHIN

Autoni starttasi heikosti maalta kaupunkiin.
Jännityksen paikka päästä raveihin finaaliin:
Sinun voittorivisi kohta siellä punnitaan -
Tuleeko tuohta ?
Kurainen rata,
keli ajatuksissa askartaa.

Autoni starttasi kentälle
ja parkkipaikan sain eturiviin sille -
kun pakilla paikkaa hain.
Sinä lippuja ostit ja myhäilit sitä nelosen hevosta,
vaikenin minäkin hetkeksi -
Häviön pelosta.

Kuudes lähtö se voiton toi
ja päästä oli mennä taju.
Hevoset yhdessä kasassa, oli kilpailu ylen raju.
Sinä astelit onnessa kassalle voittoa hakemaan,
minä hiippailin ääneti autolle sinua vartoamaan.

Tulot ja menot nyt punnitaan -
jäi saldoa paremmin.
Autoa kotiin ohjasin ja hiljaa kaasutin.
Ei puhuta hetkeen enää - on tunteet rinnassa
jälkipuheen makua meidän pinnassa...

 

Takaisin