1909-2000
Musiikille elämästään paljon antanut Paavo Lehtinen innostui soittamiseen saatuaan kokeilla nuorena poikana Likin Taunon viulua, joka oli oikein Vaasasta tilattu. Ensimmäisen viulunsa Paavo teki itse ja tällä soittoharjoitukset sujuivat Kauniston penkassa. Samoihin aikoihin hänet hyväksyttiin torvisoittokuntaan veljensä Urhon valmentamana ja ensimmäinen julkinen esiintyminen oli torvisoittokunnan mukana osuuskauppajuhlissa vuonna 1921. Paavo Lehtinen muistelee tätä ensi esiintymistä, joka tapahtui kentälle rakennetulla lavalla.
- Minua ujostutti hirveesti se, kun minä istuin siellä lavalla altto sylissä ja minusta tuntui, että kaikki ihmiset katsoi vain minua, mutta kyllä se siitä alkoi sujua, kun veljeltä saadun ensiopetuksen jälkeen Korkeakoskelle tullut kapellimestari Väinö Kouki rupesi johtamaan soittokuntaa ja antamaan minulle yksityisopetusta.
Omatekoinen viulu vaihtui
tehdastekoiseen ja Kustaa Määttä, joka oli soitellut haitaria
iltamissa pyysi Paavoa kaverikseen. Ja niin he soittivat Orivettä myöten
tansseissa ja iltamissa siihen asti kun Paavo Lehtinen lähti Hämeenlinnaan
Sissipataljoonan soittokuntaan vuonna 1928. Asevelvollisuuden jälkeen soittoharrastus
jatkui
Korkeakoskella torvisoittokunnassa ja tansseissa soitettiin jo isommalla kokoonpanolla,
mukana olivat Veikko Lehtivirta, Urho Lehtinen, Mikko Salonen ja Kustaa Määttä,
Paavo Lehtinen soitti baritonia torvisoittokunnassa ja tanssiorkesterissa viulua.
Sota-aika toi toiset soitot,
Paavo Lehtinen joutui Keuruulle Järjestelykeskus 1:n soittokuntaan ja sieltä
Kontiolahteen.
- Siellä taas tuli heti puhelinsoitto, Mauno Maunola oli perustanut sinne
orkesterin, meillä oli siinä kai viisi kuusi miestä. Se oli basisti
se Maunola, sehän paljon radiossa soitteli sitten sodan jälkeen levyjä.
Kun tämä sota alkoi kääntyä vähän toisinpäin,
niin sitten meidän oli sieltä lähdettävä tänne,
tultiin ensin Pieksämäelle ja sitten se soittohomma loppui, kaikki
hajaantuivat joka puolelle, kertoo Paavo Lehtinen.
Sodan jälkeen Paavo Lehtinen palasi juurilleen Korkeakoskelle Keuruun kautta, josta löytyi mukaan Maija-vaimokin. Siviilisoitot hän aloitti Keuruun torvisoittokunnassa ja ne jatkuivat Korkeakoskella kenkätehtaan työn ohessa. Paavo Lehtinen oli mukana 40-luvun lopulla perustetun Korkeakosken Musiikkiyhdistyksessä ja soitti yhdistyksen torvisoittokunnassa kunnes sen torvet vaikenivat soittajien vähetessä. Paavo Lehtinen kävi sen jälkeen vielä soittamassa orivesiläisten kanssa. Torvisoitto on nyt häneltä jo kokonaan jäänyt, mutta viulu on vielä tallella ja soikin vielä joskus kotoisissa juhlissa.
Paavo Lehtinen teki pitkän työrupeaman Korkeakoskella kenkä- ja nahkateollisuuden palveluksessa. Hän aloitti viidentoista vanhana työt Suomen Kenkä- ja Nahkatehtaassa, jossa oppipoikana ensimmäiset vuotensa leikkasi rinkinahkoja nauhakenkiin. Hänen äitinsä oli aloittanut kengänteon ensimmäisten joukossa samassa tehtaassa jo vuosisadan loppupuolella
Ammatin opittuaan Paavo Lehtinen toimi päällisten leikkaajana lähes 30 vuotta ja hän kertoo opetelleensa vielä uuden alan 60-luvun alkupuolella Aaltosen aloitettua silloin nahkavaatteiden valmistuksen Korkeakoskella.
- Kun Aaltonen aloitti nahkatakkien valmistuksen, niin minua pyydettiin niitä leikkaamaan, mutta minä sanoin työnjohtajalle, että miten minä 50-vuotta jo täyttänyt enää työtä muutan, mutta niinhän minä menin ja laitoin alkuun sen nahkatakkihomman, kertoo Paavo Lehtinen.
Tästä työstä
Paavo Lehtinen jäi hyvin ansaitulle eläkkeelle 42 vuoden työskentelyn
jälkeen. Nyt oloneuvoksena on ollut aikaa muillekin taideharrastuksille,
joista maalauksen hän aloitti jo 30-luvulla ja puuveistoksia alkoi syntyä
sotareissulla. Paavo Lehtisen töitä on ollut esillä Kallenautiossa
ja omia taidenäyttelyitä maalauksista ja akvarelleista Koskenjalan
galleriassa. Paavo Lehtinen oli myös taitava kynänkäyttäjä
ja hän on kirjoittanut monia muisteloita etenkin Korkeakosken kyläyhteisön
perinteistä.