Paavo Lehtinen syntyi Juupajoen Korkeakoskella 12.8.09. Hän teki itse
viulun jo koulupoikana, meni ensin tehtaaseen töihin ja soitti ensimmäistä
kertaa torvisoittokunnan mukana 1921. Sissipataljoonan soittokunnassa runsaan
kahden vuoden aikana taidot karttuivat. Korkeakoskella työt jatkuivat Kenkätehtaalla
ja musiikkiharrastus eri orkestereissa sekä myös kuoroissa.
Työn ja musiikin ohella
Paavo Lehtinen maalasi ja teki puuveistoksia sekä
liikkui luonnossa. Rauhanaate oli myös sydäntä lähellä.
Paavo Lehtisen muisteluita, haastattelun 29.12.1994
litteraatti
sekä hänen 85-vuotishaastattelunsa ja Airi
Mäkisen musiikkiessee
Urho Lehtisen muisteluiden pohjalta Paavo Lehtinen kirjoitti Korkeakosken valtauksesta 1918. Silloin 16 vuotias vanhempi veli Urho Lehtinen oli harvoja Korkeakosken komppaniasta hengissä selvinneitä (opettaja ja puhuivat hänen puolestaan ja poika lähetettiin kotiin)