Wäinö Kouki

Vuonna 1923 tuli Korkeakoskelle kapellimestariksi Wäinö Kouki. Wäinö Kouki oli etevä soittaja, säveltäjä ja sovittaja, jonka käden jälkiä oli useiden soittokuntien kirjoissa. Koukin soitin oli Es-kornetti. Wäinö Kouki oli tällöin jo Korkeakosken tehtaassa töissä ja illat sitten aina opettamassa.

Vuosisadan vaihteessa oli lopetettu reservikomppaniat ja armeijan soittokunnat. Pataljoonan soittajat palailivat kotiseuduilleen ja mikä minnekin päästäkseen leivän syrjään kiinni. Tehtaat ottivat näitä miehiä mielellään töihin ja mikä parasta, samalla saatiin kyliin hyviä soittajia.

Paavo Lehtisen kertoman mukaan Kouki ei ollut kenkäalan ammattimies, vaan otettu soiton takia työhön kenkätehtaalle, jotta saataisiin soittokunnalle johtaja.
"Sen takia pidettiin sitä, ei se mitään osannut tehdä, se ei ollut ikinä tehnyt mitään muuta kuin soittanut. Palkan sai tehtaasta tietenkin, eikä sillä, kyllä mä sen asunnossa kävin, se oli Kaunistolla yksi huone siinä ja yhteiskeittiö oli vielä, pakkilaatikko sillä oli ja kynttilä siinä ja sitten jonkinlainen sänky, missä se nukkui mutta ei se, ettei sillä huonekaluja eikä mitään ollut. Kyllä sillä se oma Es-kornetti oli aina mukana, se oli semmoinen, se oli tämmöinen pikkuinen torvi, se oli sillä aina mukana ja ei kai sillä mitään muuta ollutkaan. Se oli ihan tyhjä mies. Kouki oli tiettävästi soittanut Venäjälläkin silloin tsaarin aikana. Koskaan ei tullut puhetta sen iästä, mutta siinä neljänkymmenen hujakoilla voi olla."

Oriveden Musiikkiyhdistyksen historiassa kerrotaan myös tästä samaisesta Wäinö Koukista: että hän oli saanut soittokoulutuksensa Kaartin soittokunnassa ja sen loputtua siirtynyt Venäjän keisarilliseen 300-miehiseen soittokuntaan. Venäjä kävi sotaa Japanin kanssa ja keisarillinen soittokunta oli määrätty lähetettäväksi rintamalle, tällöin ystävykset Kouki ja Matikainen päättivät paeta Suomeen.

Syksyllä 1915 keskusteltiin Oriveden kirkonkylän soittokunnan tilan parantamisesta, "erittäinkin pitäen silmällä taiteellisen kyvyn parantamista. Mutta koska soittokunnalta puuttuu taiteellista johtajaa. Niin päätettiin sellainen johtaja soittokunnalle palkata." Tähän tehtävään valittiin sitten kaartin soittokunnan kasvatti Wäinö Kouki, joka sattumalta oli vapaana. Oriveden soittokunnan johtajan virasta hän otti eron jo vuonna 1916.

Ilmeisesti Kouki oli ollut jo ennen Orivedelle tuloaan Hirsilässä, koska teoksessa Kotoinen Hirsilänseutu todetaan, että soittokunnan kannalta merkittävä kulkumies oli kapellimestari Wäinö Kouki, joka tuli Hirsilään vuonna 1915. Kouki oli etevä soittaja, säveltäjä ja sovittaja, jonka käden jälkiä oli useitten soittokuntien kirjoissa. Koukin soitin oli es-kornetti. Miehellä kuuluu olleen kova ansatsi huulissa, "nokka" kuin luuta. Mutta hän oli myös armoitettu ryyppymies, mistä syystä paikkakuntaa oli vaihdettava usein. Wäinö Kouki palasi retkiltään Hirsilään vielä toisen kerran 1920-luvun alussa ja oli tiedustellut Urho Lehtiseltä [Paavo Lehtisen veli] löytyisikö hänelle tehtaasta työtä, samalla hän voisi alkaa taas johtamaan Hirsilän Torvisoittokuntaa. Työpaikka saatiin järjestymään Hirsilään, mutta jo muutaman kuukauden päästä Kouki siirtyi Korkeakoskelle ja soittokunnan johtajuus jäi. Sittemmin muutaman kiertolaisvuoden jälkeen Koukin matka päättyi Ähtärissä maantien ojaan - loppui elämä ja unelmat.

Tosin Korkeakosken kauden jälkeen Wäinö Kouki oli vielä mukana perustamassa Juupajoen suojeluskunnan Torvisoittokuntaa ja johtikin sitä vuosina 1923-1926. Tältä ajalta ovat peräisin hänen sävellyksensä "Juupajoen Suojeluskunnan Kunniamarssi" ja "Talkoopolkka", joiden nuoteista on kopiot liitteinä. Koukin suojeluskunnan aikaiset soittokirjat eli stemmat ["iso" ja "pieni" kirja] ovat nyt Juupajoen Maamiesseuran soittokunnan hallussa ja edelleen käytössä.