tiihanlinnankansikuva.jpg
Copyright 2019 - Perusvarma Juupajoki -logo, linkki etusivulle

 

WalleniuksenWapriikki


Juupajoen kunta iloitsee kenkätehtaan uudesta elämästä Walleniuksen Wapriikkina ja toivottaa lämpimästi tervetulleeksi uuden yrittäjän kuntaamme.

TIEDOTE Kenkätehtaan uudelta omistajalta:

Korkeakosken kenkätehtaan uudet askeleet

Juupajoella sijaitseva 1800-luvun lopulla perustettu entinen Korkeakosken kenkätehdas on saanut uuden omistajan. Viehättävä tehdasyhdyskunta kuuluu valtakunnallisesti merkittävien kulttuuriympäristöjen joukkoon. Punatiilinen linnamainen rakennus kohoaa ylväänä kosken äärellä.

Tämä vuosi on tehtaalle erityisen merkittävä, sillä juuri marraskuussa 125 vuotta sitten Edward Wallenius perusti ensin nahkatehtaan ja siitä muutaman vuoden kuluttua, v. 1898, Suomen ensimmäisen koneellisen kenkätehtaan. Tehdasta kutsuttiin myös “suutarien yliopistoksi”, sillä siellä saivat oppinsa monet kenkäalan vaikuttajat. Vuonna 1926 tehdas siirtyi Emil Aaltosen perustaman Aaltosen kenkätehtaan omistukseen 60 vuoden ajaksi. Viime vuodet lähes 5 000 m²:n suuruiset rakennukset ovat olleet Luhta Kiinteistöt Oy:n omistuksessa.
Uuden omistajan tavoitteena on elävöittää arvokasta kulttuuriperintöä kunnostamalla rakennusta sen yleisilmettä ja ympäristöä kunnioittaen. Lisäksi tavoitteena on kehittää Juupajoen ja lähialueen matkailua lisäämällä matkailullista vetovoimaa.
Tehdasmiljöiden uudelleenkehittäminen on nykyajan ilmiö. Pyrimme yhdistämään maailmalla olevat kulttuuritrendit Suomen teollisuushistoriaa henkivään ympäristöön. Olihan Edward Walleniuskin kosmopoliitti, joka asui monessa maassa ja oli aikanaan maamme talouden merkkihenkilö, toteaa tehtaan ostaneen yhtiön, Adooria Oy:n, hallituksen puheenjohtaja Hannele Eerola-Jämsén.
Historia tuodaan esille myös tehtaan uudessa nimessä Walleniuksen Wapriikki.
Haluamme tehdä yhteistyötä jo toimivien ja uusien yritysten, kunnan sekä yksityisten henkilöiden kanssa tarjoamalla liike-, toimisto-, tuotanto-, juhla-, kokoontumis- ja tapahtumatiloja, kertoo Eerola-Jämsén. Yhteydenotot, ideat ja kehittämistoiveet ovat tervetulleita.


Lisätietoja
Hannele Eerola-Jämsén, Adooria Oy:n hallituksen puheenjohtaja
040 515 3362, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

juupajoki vaakunaJuupajoen kunta

Koskitie 50
35500 Korkeakoski

Kunnanviraston aukioloajat
ma 9.00 - 16.00
ti - pe 9.00 - 15.00

1

juupajoki vaakunaJuupajoen kunta

Koskitie 50
35500 Korkeakoski

2
3

Kunnanviraston aukioloajat
ma 9.00 - 16.00
ti - pe 9.00 - 15.00