Hyppää sisältöön
mustikanraakileet.jpg
Copyright 2021 - Perusvarma Juupajoki -logo, linkki etusivulle

Koronatartuntojen määrä Suomessa on jälleen nousussa. Rokotuksen ottaminen on siis ensiarvoisen tärkeää. Tällä hetkellä aikoja ensimmäiselle rokotukselle on hyvin saatavilla.

Koronarokotusajanvaraus on avoinna kaikille yli 16-vuotiaille sekä 12-15-vuotiaille vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin kuuluville. Ajan voi varata verkkoajanvarauksemme kautta tai puhelimitse arkisin klo 9-12 numerosta 050 375 6505. Alle 16-vuotiaille rokotusaikoja annetaan ainoastaan puhelimitse.

Sähköiseen ajanvaraukseen pääset tästä. Ohje sähköiseen ajanvaraukseen löytyy täältä

Lasten riskiryhmät ovat samat kuin 16 vuotta täyttäneiden riskiryhmät, jotka on aiemmin määritelty koronarokotusjärjestystä varten. Poikkeuksena aikuisten riskiryhmiin on ainoastaan ylipaino, jonka arvioimiseksi THL suosittelee käytettävän lasten painoindeksiä eli ISO-BMI:tä. Lasten painoindeksi huomioi lasten ja nuorten kehon mittasuhteet ja niiden muuttumisen lapsen kasvaessa. ISO-BMI:n alarajaksi suositellaan 35:ttä, joka kuvaa tässä ikäryhmässä vaikeaa ylipainoisuutta.

Alaikäinen voi päättää rokotuksesta kehitystasonsa mukaisesti. Kuten muidenkin rokotteiden kohdalla, alaikäinen voi itse päättää koronarokotteen ottamisesta, jos terveydenhuollon ammattilainen katsoo, että hän ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään hoidostaan. Lapsen itsemääräämisoikeudelle ei ole laissa ikärajaa ja siksi asia arvioidaan tapauskohtaisesti. Jos nuori ei ole kykenevä päättämään hoidostaan itse, rokotuspäätökseen tarvitaan huoltajien suostumus (suostumuslomakkeen voi tulostaa tästä). Lisätietoja riskiryhmistä sekä 12-15 vuotiaiden nuorten rokotuksista löydät edellä mainituista linkeistä. Alle 18-vuotiaat rokotetaan Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotteella, sillä se on ainoa koronarokote, jolla on tällä hetkellä myyntilupa 12-17-vuotiaiden rokottamiseen.

Tehosterokotuksista

Thl on linjannut, että alueellisen rokotustilanteen mukaan annosväliä on mahdollista aikaistaa, mutta ei alle 8 viikkoon. Suositeltu annosväli on edelleen 12 viikkoa ja tehosterokotusaika annetaan ensimmäisen rokotuksen yhteydessä automaattisesti 12 viikon päähän. Tämä on hyvä huomioida jo rokotusaikaa varatessa.

Mikäli rokotusväliä haluaa lyhentää, voi vapaita tehosterokotusaikoja tiedustella koronarokotuksen puhelinajanvarauksesta p.050 375 6505 tai sähköpostitse osoitteesta, jonka löydät Mäntänvuoren Terveyden alkuperäisestä tiedotteesta täältäAikoja on alkuun hyvin rajoitetusti ja ainoastaan sellaisille päiville, jolloin rokotteita on jäämässä yli. Rokotteen annosvälin lyhentäminen ei saa hidastaa ensimmäisten rokoteannosten antamista. Ensimmäisen rokotuksen yhteydessä saatu tehosteaika perutaan aikaistetun tehosterokotuksen yhteydessä.

Lauantaina 7.8. klo 9-14 järjestämme Walk in –rokotuspäivän Mäntässä Länsi-Koskelan koululla. Rokotukselle on tällöin mahdollista hakeutua ilman erillistä ajanvarausta. Tarjolla on sekä ensimmäisiä rokotusannoksia että tehosteita tehosteajan aikaistamista haluaville (Huom! annosväli ei saa alittaa 8 viikkoa). Toinen Walk in –rokotuspäivä järjestetään opiskelijoille 18.8. ammattikoululla Mäntässä.

Rokotus on vapaaehtoinen ja maksuton. Rokotteita annetaan THL:n ohjeistuksen mukaisesti.

Ohjeita rokotukseen tulevalle löydät täältä: ohjeita rokotukseen tulevalle

Rokotuspaikka kerrotaan ajanvarauksen yhteydessä:

  • Länsi-Koskelan koulu (Koskelankatu 38, Mänttä)
  • Vilppulan terveysasema (Vilpunkatu 6A, Vilppula)
  • Juupajoen terveysasema (Koskitie 50, Korkeakoski)

Pihlajalinna terveyssovelluksen kautta voi myös edelleen olla yhteydessä erilaisissa rokotukseen liittyvissä kysymyksissä. Lue lisää terveyssovelluksesta täältä .

juupajoki vaakunaJuupajoen kunta

Koskitie 50
35500 Korkeakoski

Kunnanviraston aukioloajat
ma 9.00 - 16.00
ti - pe 9.00 - 15.00

1

juupajoki vaakunaJuupajoen kunta

Koskitie 50
35500 Korkeakoski

3

Kunnanviraston aukioloajat
ma 9.00 - 16.00
ti - pe 9.00 - 15.00