Hyppää sisältöön
kukkaloistoa_koskitiella_2.jpg
Copyright 2021 - Perusvarma Juupajoki -logo, linkki etusivulle

Juupajoen jouluisia nalleikkunoita kannattaa lähteä katsomaan kauempaakin.

Juupajoella tapahtuu joulun aikana kaikenlaista jännittävää ja hauskaa, vaikka Juupajoen kunta ei järjestäkään tänä vuonna joulunavajaisten toritapahtumaa, eikä perinteisiä joululahjamessuja.
Sen sijaan kunta on tänä vuonna päättänyt nostaa kuntalaisten joulumieltä avaamalla Juupajoen joulunajan 26.11. Tuolloin syttyy torikuusen jouluvalot ja Koskitien keskustan aluetta valaisee 10 kpl uutta lyhtypylväisiin kiinnitettyä lumihiutaleen muotoista jouluvaloa.

Kunta järjestää lapsiperheille sekä muille joulumielisille henkilöille jouluisen nallerastipolun Korkeakosken keskustan alueen ikkunoissa 26.11.alkaen. Jouluiseksi somistetuissa ikkunoissa nalletontut kertovat mitkä asiat saavat joulumielen sydämeen. 
Yhteisölliseen tempaukseen on lähtenyt mukaan mm. Korkeakoskella sijaitsevia yrityksiä, yhdistyksiä sekä seurakunta.

Jouluisia nalleikkunoita kierrellessä joulumieli hiipii taatusti itse kunkin sydämeen. 

Nalleikkunoita on yhteensä 20. Niitä voi kiertää myös rastipolun osallistumislomakkeen kanssa 26.11.-14.12 välisenä aikana. Osallistuminen ei ole sidottu kellonaikoihin, vaan ikkunoita voi kierrellä ihailemassa itselleen sopivana aikana.
Lomakkeita voi hakea kirjastosta, kunnan virastolta, rastipolulla mukana olevista liikkeistä tai tulostaa kunnan nettisivuilta. Tulosta lomake tästä.

Lomake täytetään ohjeen mukaan ja palautetaan kirjastoon sen aukioloaikana. Kun lomakkeen palauttaa viimeistään 14. joulukuuta, saavat kaikki osallistujat pienen palkinnon. Oikein täytetyt lomakkeet osallistuvat myös lisäarvontaan, jonka palkinnot ovat yrittäjien lahjoittamia.
Voittajat arvotaan 14.12. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Palkinto noudetaan kirjastosta.

Somistetut ikkunat ovat esillä koko joulun ajan.

Kunnanviraston osoite: Koskitie 50, 35500 Korkeakoski
Aukioloajat: ma 9.00-16.00 ja ti-pe 9.00-15.00

Kirjaston osoite:
Kirkkotie 1, 35500 Korkeakoski
Aukioloajat:

  • maanantai klo 13 - 19
  • tiistai klo 10 - 15
  • keskiviikko klo 13 - 19
  • torstai klo 10 - 15
  • perjantai klo 10 – 15


Muuta jouluista ohjelmaa:

Heijastinpolku 26.11.- 31.12.
Juupajoen eräpartio ja Juupajoen kappeliseurakunta tekevät yhteisen heijastinpolun pikkukirkolta Pötikön laavulle marraskuun 26 päivästä vuoden loppuun asti. Mukaan tarvitset tasku- tai otsalampun, kun lähdet tutustumaan polkuun.

Joulumyyjäiset Walleniuksen Wapriikissa ja Tuottajatorilla

Paikallisia käsityötuotteita, jouluisia herkkuja ja kaikenlaista muuta ihanaa pukinkonttiin voi hankkia Tuottajatorilta ja Walleniuksen Wapriikin myyjäisistä. 
Walleniuksen Wapriikin ja Tuottajatorin joulunaika alkaa 26.11. ja joulun odotus huipentuu myyjäisviikonloppuihin 12.-13.12 ja 19.-20.12. 

Joulupukin kirjeet

Kirjeitä Joulupukille voi viedä 26.11 alkaen kirjastossa sijaitsevaan punaiseen laatikkoon, josta ne lähtevät pikalähetyksellä eteenpäin Korvatunturille.

Juupajoen kunta toivottaa kaikille iloista joulumieltä!

juupajoki vaakunaJuupajoen kunta

Koskitie 50
35500 Korkeakoski

Kunnanviraston aukioloajat
ma 9.00 - 16.00
ti - pe 9.00 - 15.00

1

juupajoki vaakunaJuupajoen kunta

Koskitie 50
35500 Korkeakoski

3

Kunnanviraston aukioloajat
ma 9.00 - 16.00
ti - pe 9.00 - 15.00